HeadPowerilla on aloitettu työ oman vastuullisuusohjelman laatimiseksi. Kehityskohteet vuodelle 2023 on nyt tunnistettu ja työ niiden parissa alkanut.
Vastuullisuustyö on ensisijaisesti mahdollisuus kehittää toimintaa ja löytää uusia näkökulmia. Vastuullisuusohjelman laatiminen on aloitettu tunnistamalla niitä asioita, joiden kehittäminen tekee HeadPowerin toiminnasta entistäkin vastuullisempaa.
– Monet asiat ovat jo entuudestaan hyvin, mutta kehitettävääkin löytyy. Esimerkiksi tuotteiden saavutettavuus pyritään ottamaan aina vain paremmin huomioon. Kun puhutaan vaikka IWI-ohjeista, saavutettavuuden vuoksi selkeytetyt ohjeet palvelevat myös niitä käyttäjiä, jotka eivät arjessaan yleensä lue pitkiä tekstejä, HeadPowerin tuotepäällikkö Jenniliina Stenfors kertoo.
Toiminnan ympäristövaikutuksiin kiinnitetään huomiota entistä enemmän.
– Ohjelmistoissa käytettävän koodin tehokkuus vaikuttaa siihen, minkä verran energiaa palvelimilla kuluu softien pyörittämiseen. Yksi tavoitteistamme onkin tehdä koodia, jonka hiilijalanjälki on mahdollisimman pieni.
Tehokkaasta koodista hyötyy ympäristön lisäksi myös käyttäjä, kun ohjelmistot toimivat sujuvasti ilman viivettä.
Hiilijalanjäljellä tarkoitetaan toiminnan negatiivisia ympäristövaikutuksia, joita HeadPower vähentää optimoimalla sovellusten toimintaa. Lisäksi puhutaan hiilikädenjäljestä, joka viittaa toiminnan myönteisiin ympäristövaikutuksiin. Niitä HeadPowerin palvelut saavat aikaan esimerkiksi niin, että sovellusten käyttö vähentää tarvetta turhalle liikkumiselle, mikä pienentää asiakkaan hiilijalanjälkeä.
HeadPowerin ytimessä oleviin arvoihin kuuluu edelläkävijyys, joka ulottuu yrityksen koko toimintaan. Nyt kun vastuullisuusohjelmista on tullut arkipäivää yhä useammissa yrityksissä, myös HeadPowerilla halutaan, että oman toiminnan vastuullisuus tehdään kaikille näkyväksi.