Verkonrakennusblogi
Tervetuloa HeadPower Oy:n blogiin! Täällä käsitellään ja keskustellaan infraverkosto- ja pilvipalvelualan ajankohtaisista aiheista ja uusimmista tuulista. Kirjoittajina ovat HeadPowerin eri alojen asiantuntijat.Terveiset vuonojen maasta

Keräsimme Vakiorakenteiden ohjausryhmästä kokoon kiinnostuneen porukan ja suuntasimme kesäkuun toisella viikolla Norjaan tutustumaan paikalliseen verkonrakennuskulttuuriin. Norjan autokannan muutos oli heti juna-aseman taksitolpalla ilmeinen, kun kaikki taksit olivat vähintään hybridejä ja pääsimme tekemään empiirisen tutkimuksen Toyota Priuksen tilavuudesta. Kuusi henkeä kuljettajan lisäksi matkusti siedettävän epämukavasti raviradalle.
Tapahtuman alue oli laaja, joten tuotteiden ja ratkaisujen esittelyt olivat havainnollisia ja kattavia kun niitä ei tarvinnut ahtaa pieneen tilaan. Merkittäviä eroja Suomeen olivat ilmajohtorakentamisen voimakas esillä olo, sekä maakaapeloinnin erityisratkaisut, joiden syy oli selvä, kun vain katsoi vuoria ympärillä.
Seuraavaksi muutamia kuvia konkretisoimaan eroja sekä pari mielenkiintoista löytöä.

Monessa paikassa joudutaan louhimaan kaapeliojat kallioon, joten käytännölliseksi tavaksi on muodostunut asentaa uraan kerralla valmis kuuden putken nippu, joka peitetään betonilla. Putkista voidaan sitten ottaa haaroja esimerkiksi valaistuspylväälle kuten kuvassa. Kaapeli vedetään esittelijän mukaan ennen betonin valamista. Taustalla (maassa) näkyviä aaltomaisia muoveja käytetään kaapelien pitämiseen erillään toisistaan kaapeliojassa. Tämän tarvikkeen todellinen tarpeellisuus jäi meille epäselväksi.

Kaapelien kuorintaan oli esillä monia toinen toistaan helpommaksi mainostettuja ratkaisuja.
Viimeisimmät blogikirjoitukset
Sertifioidusti tietoturvallisia palveluita
Meillä HeadPowerilla aloitettiin viime syksynä työ ISO 27001 -sertifikaatin hankkimiseksi. Asiakkaat tallentavat palveluihimme valtavat määrät tietoa, ja meille on aina ollut itsestään selvää, ettei mitään saa päätyä vääriin käsiin. Tietoturvasertifikaatti on...
Vuosikymmen HePon kyydissä
Tervetuloa HeadPower Oy:n blogiin! Täällä käsitellään ja keskustellaan infraverkosto- ja pilvipalvelualan ajankohtaisista aiheista ja uusimmista tuulista. Tai jostain ihan muusta. Kirjoittajina ovat HeadPowerin eri alojen asiantuntijat.Käyttäjän näkökulma,...
Sähköiset järjestelmät kesyttivät paperikaaoksen
Tervetuloa HeadPower Oy:n blogiin! Täällä käsitellään ja keskustellaan infraverkosto- ja pilvipalvelualan ajankohtaisista aiheista ja uusimmista tuulista. Tai jostain ihan muusta. Kirjoittajina ovat HeadPowerin eri alojen asiantuntijat.Niin kuin olen aiemmin täällä...

Kaapeli läpivientien paloturvalliseen ja vedenpitävään tiivistämiseen oli esillä mielenkiintoinen joustava vaihtoehto, joka kestää yllättävän paljon taivutusta ilman, että tiiveys kärsii.

Jännitetöissä JT-sauvojenrinnalle on yleistymässä ns. JT-hanskamenetelmä, joissa käytetään eristäviä, pitkiä työkäsineitä. Lisäksi tarvitaan eristetty nostokori sekä kasa eristepeittoja kuten kuvasta näkyy.

Puupylvään korvaavia vaihtoehtoja olivat komposiitti- ja alumiinipylväät. Varsinkin komposiittipylväitälöyty useammaltakin toimittajalta. Molemmat vaativat käytännössä omat varusteet ja kiinnikkeet. Esittelijän mukaan komposiitilla voisikin käyttää perinteisiä pylväskenkiä, mutta suositteli silti kuvan mukaisia vartavasten tähän käyttöön suunniteltuja pylväskenkiä.

Paikalliset olosuhteet vaativat erikoisempia ratkaisuja maansiirtoon.
Kiitos Jussi Välimäelle, Ari Unkurille ja Juha-Pekka Mäkiselle sekä HeadPowerin porukalle mukavasta ja mielenkiintoisesta matkasta.
Jos jokin herätti kiinnostusta, ota minuun yhteyttä.
Hyvää kesää kaikille!

Timo Mutila
Tekninen johtaja
HeadPowerilla yli 16 vuoden kokemus toimialan kehittämisestä.
You must be logged in to post a comment.