Yllätyin siitä, kuinka paljon uusia innovatiivisia työmenetelmiä on toimialalle ilmaantunut.  On keksitty uusia tapoja rakentaa nopeammin, tehokkaammin ja edullisemmin. Tämähän on mahtavaa! Eteen tulleita ongelmatilanteita ratkaistaan esimerkiksi rakentamalla itse uusia työvälineitä ja tuunaamalla olemassa olevia välineitä paremmin työhön sopiviksi.

Jokin tässä nyt kuitenkin mättää. Otsanahka aivan väkisin rutistuu syville uurteille ja vatsan pohjaa nipistelee. Johtunee sitä, että tapaturmaraportti ei välttämättä ole sellainen tiedonlähde, josta haluaisin lukea toimialalla keksityistä uusista ratkaisuista.

Onneksi osa, toivoakseni suurin osa, uusista työmenetelmistä on niitä, jotka eivät näy tapaturmatilastoissa. Tekemisen helppous, sujuvuus ja parempi laatu näkyvät lopputuloksessa, työntekijöiden hyvinvoinnissa ja toivottavasti myös sillä kuuluisalla ”viimeisellä rivillä” tuloslaskelmissa.

Miksi osa uusista ideoista kuitenkin näkyy ihan väärässä aviisissa – tapaturmaraportissa? Jäikö jotain huomaamatta tai pohtimatta? Vai onko työnteko nyt vain sellaista, että kaikenlaista voi sattua. Löytyisikö näille tapaturmatilanteille jokin yhteinen piirre? Mitä pitäisi tehdä?

Ei, en ole ehdottamassa kehittämisen lopettamista. Kaikkea muuta! Mutta jotenkin kummallinen muistikuva tuli mieleen istuskellessani illalla saunalautan kattoterassilla. Juttu luisti ja kaverit naureskelivat toisilleen – hieman kai itselleenkin – siitä, millainen tehoyhdistelmä on innokas insinööri ja Excel. Asian kuin asian saa nopeasti ja tehokkaasti ratkaista niin, että hetken kuluttua koko homma on ihan solmussa.

Hieman samanlainen yhdistelmä taitaa olla lattarauta, hitsauskone ja innokas urakoitsija. Tilanne kuin tilanne ratkeaa nopeasti ja tehokkaasti. Aarreaitan kätköistä löydettyjä osia vähän tuunataan ja Migatronicista sopivasti miggiliimaa perään. Avot, työt voi taas jatkua… nopeammin , pidemmälle ja tehokkaammin. Näin ovat syntyneet traktorin takapyörään kiinnitetyt kaapelinkelauslaitteet, kaivuriin kytketyt nostohärpäkkeet, kaapelinvetoa helpottavat vetokelkat, pikakorjatut maadoituslaitteet ja monet muut ratkaisut.

Mutta miksi lopputulos näkyy liian usein tuolla tapaturmatilastoissa? Miksi näyttäisi siltä, että erityinen uusi tapaturmalähde näyttäisi olevan itse tehdyt työvälineet ja sellaiset työvälineet, joita on itse jollain tavalla muunneltu.

Työvälineen tekeminen onnistuu näppärältä henkilöltä. Sen sijaan paljon vaativampaa ja aikaavievempää on miettiä, testata ja varmistaa työvälineen toiminta erilaisissa yllättävissäkin tilanteissa. Myytävien työvälineiden ja koneiden on läpäistävä melkoinen joukko erilaisia testauksia. Lisäksi vaadittavien dokumenttien määrä on melkoinen. Ja kaikella tällä pyritään varmistamaan se, että työväline ei aiheuta vaaraa – ei edes yllättävissä poikkeustilanteissa.

Itse tehdyn työvälineen on täytettävä samat määräykset ja vaatimukset kuin kaupasta ostettavienkin työvälineiden. Oikotietä ei ole olemassa. Valmistaja vastaa ja on esimerkiksi velvollinen osoittamaan, miten laitteen turvallisuus on varmistettu. Jokaisella työvälineellä on valmistaja – myös sillä itse tehdyllä tai itse tuunatulla. Ja valmistajalla on ankara vastuu työvälineestä ja sen aiheuttamista tapaturmista.