Julkiset aineistot on nostettu näkyvästi esille HeadPowerin verkkosivujen kaikille avoimeen osaan. Päävalikon kautta ohjeisiin löytävät helposti myös ne, jotka vierailevat vain harvoin sivustolla.
Tällä hetkellä kaikille näkyviin julkisiin aineistoihin kuuluvat ohjeet Kaivutyöt kaapelien läheisyydessä sekä Palo- ja pelastusalan sähköturvallisuus. Yhteistä aineistoille on se, että ne on suunnattu muille kuin infraverkkoalan ammattilaisille. Näihin ohjeisiin voi hakea kaikille avautuvan linkin liitettäväksi esimerkiksi yrityksen omille sivuille.
On kaikkien etu, että verkkojen läheisyydessä toimivat muiden alojen ammattilaiset löytävät ohjeet ja osaavat toimia asianmukaisesti.
– Näemme asian niin, että asiakkaat maksavat meille muiden ohjeiden ylläpidosta ja käyttöoikeuksista, joten on vain hyvää asiakaspalvelua avata tällaiset ohjeet mahdollisimman helposti saavutettavasti, HeadPowerin Ari Uotila sanoo.
Nyt tehty julkisten aineistojen nosto päävalikkoon tekee ohjeiden löytämisestä helppoa myös silloin, kun niitä etsitään esimerkiksi suullisesti saadun kehotuksen perusteella.
Sähköalan ammattilaisille suunnatut kattavammat ohjeet samoista aihepiireistä löytyvät edelleen tuttuun tapaan HeadPowerin portaalista.
You must be logged in to post a comment.