Vuoden 2021 asiakastyytyväisyyskyselyssä näkyy, että asiakkaiden tyytyväisyys HeadPowerin tuotteisiin ja palveluihin on parantunut entisestään.
Asteikolla 1–5 käyttäjien tyytyväisyys oli 3,92 ja päättäjien 3,86. Tyytyväisyys on ollut hienoisessa kasvussa viimeisten vuosien ajan. Tulosten paraneminen korona-aikana tuli pienenä yllätyksenä, sillä asiakkaan tiloissa tapahtuvat tapaamiset ovat vähentyneet selvästi.
– Pelkäsimme hieman, että vähentyneet asiakkaiden luona pidettävät asiakastapaamiset olisivat näkyneet negatiivisesti tuloksissa. Kuitenkin kun selvitimme asiaa, kävi ilmi, että tänä vuonna on pidetty enemmän asiakastapaamisia kuin koskaan ennen. Etäyhteydet ovat mahdollistaneet sen, että avainhenkilöt ehtivät pitää enemmän palavereja, kun työaikaa ei kulu matkustamiseen, HeadPowerin myynti- ja markkinointijohtaja Heikki Juhola sanoo.
Joka vuosi toteuttavaan kyselyyn saatiin tällä kertaa yli 700 vastausta, mikä tarjoaa jo hyvän kokonaiskuvan asiakastyytyväisyyden tasosta. Vastaajien joukossa oli niin tuotteiden käyttäjiä kuin organisaatioiden päättäjiäkin.
Asiakkaat näkivät HeadPowerin toiminnan kehittyneen hyvään suuntaan yleisesti, ja tyytyväisyys portaaliin on erinomaisella tasolla. Kyselyn toteutti Innolink, jonka sivuilla kyselyn tuloksiin voi tutustua yksityiskohtaisemmin.
Kyselyyn osallistuneiden kesken arvottiin 3 kpl Lenovon tabletteja:
Pääpalkinto,1 x Lenovo Tab M10 Plus:
Mika Juntunen – Enerke Oy
2 x Lenovo Tab M8
Perttu Keränen – TLS Verkko Oy
Jami Leinonen – Eltel Networks Oy
Paljon onnea voittajille!
You must be logged in to post a comment.